Muisteloja Keravan kirkosta ja kirkon rakennustyömaalta 60-vuoden takaa

Kirjoitin ylioppilaaksi Keravan Yhteiskoulusta keväällä 1963. Heti ylioppilaskirjoitusviikon jälkeen menin aputyömieheksi Keravan kirkon rakennustyömaalle. Aputyömies oli nimike työmiehelle, jolla ei ollut mitään varsinaista ammattitaitoa rakennustöihin. Työ oli tuttua, olinhan ollut kouluaikana jo useampana kesäloma ja joululomankin aikana rakennustöissä. Töihin pääsy kävi sujuvasti. Kirkkoa urakoi Keravan Rakentajat oy -niminen rakennusliike, jota johti isäni kollega, myös keravalainen rakennusmestari Ahti Heinonen.

Työt alkoivat aamulla klo 07 ja päättyivät klo 16. Monasti tehtiin joku pikku homma myös ylitöinä urakkapalkalla. Kirkkorakennus oli jo lähes täydessä korkeudessa. Sisällä rakennustelineet ulottuivat katon harjalle saakka. Voimistelijapoikana sain keikkua telineillä ja nostella ylös työkaluja ja lautatarvikkeita ylimmille tasoille. Pipo päässä tehtiin, ei ollut kypäriä eikä keltaliivejä. Joskus sain komennuksen kuorma-auton apumieheksi, kun käytiin tarvikkeita hakemassa Puotinharjusta. Oliko siellä firman toinen työmaa vai varasto, en muista.

Työmaata johtavan insinööri Leskisen upouusi japanilainen henkilöauto Mitsubisi silloin tällöin parkkeerasi työmaan viereen, kiinnosti meitä poika erityisesti. Tiedettiin että sama tehdas oli rakentanut Japanille toisen maailmasodan erään tunnetuimman ja parhaimman hävittäjäkoineen, nimeltä Zero. Ihmeteltiin auton matalaa tuulilasia ja matalla olevaa kattoa ja että eihän tuollaiseen mahdu normaalimittainen suomalainen mies, se on tehty pienikokoisille japanilaisille. Japanilaisten autojentuonti Suomeen oli vasta alullaan ja Mitsubisi taisi olla ensimmäinen. Hyvin sinne vaan insinööri Leskinen sujuttautui sisälle. 

Kirkkoherra Jorma Helasvuo, joka asui naapurina olevassa pappilassa, kurkisteli usein työmaalle ja jututti rakennusmiehiä. Rakennustoimikunnan jäsenenä häntä kiinnosti myös rakentamisen vaihe. Rovasti  Helasvuo oli myös koulussamme kirkkohistorian ja uskonnon tuntiopettajana ja oli myös rippi-isäni. Rippikoulu oli käyty silloin Keravan ainoassa kirkossa, Hellborgin mäen huvilassa. Kirkkosalin virkaa lähes kymmenen vuoden ajan toimitti Keskuskoulun voimistelusali, paikka, jossa iltaisin olimme käyneet voimisteluharjoituksissa. Ei se oikein tuntunut kirkolta ja niinpä vanha Tuusulan puukirkko säilyi ikään kuin omana kotikirkkona, ainakin mielessä.

Työpäivien lomassa kävin suorittamassa ylioppilaskevääseen kuuluvia lopputenttejä koululla ja myös joidenkin opettajien kotona. Lakkiaispäiväksi pyysin vapaat työmaalta ja kun kokoluokka lakituksen jälkeen marssi kirkkotyömaan vieressä olevalle sankarimuistomerkille kunniaosoitukseen ja laskimme kukin yhden ylioppilasruusuistamme muistomerkille. Työmaallekin tuli hetken hiljaisuus ja päät kääntyivät suuntaamme. Kun seuraavana päivänä, taisi olla sitä seuraavana, palasin kirkkotyömaalle, sain myötämielisiä kommentteja. 

Näin sitten työ jatkui, kunnes kesäkuun 14. päivänä 1963 otin työmaalta lopputillin. Seuraavana aamuna nousin Keravan asemalta Savon pikajunaan, joka vei Mikkeliin ja Suomen armeijaan. Sille tielle jäin, alkoi neljä vuosikymmentä kestänyt palvelus Puolustusvoimissa, enkä enää palannut asumaan Keravalle. Kirkosta, jonka rakentamiseen sain osallistua ei siis tullut kotikirkkoani. Kirkon vihkimisjuhlallisuuksiin en päässyt osallistumaan, mutta 40-vuotisjuhlassa olin. Tulevaan 60-vuotisjuhlaan aion osallistua. Mahtaako meitä kirkonrakentajia enää kovin montaa olla elossa? Olisi hauska tavata heitä Joulukuun kolmantena! 

Toivotan seurakunnalle ja sen kauniille kirkolle siunausta ja kaikkea hyvää edelleen!

Heikki Hult
eversti
Lauttasaari