Chris Montgomeryn saarna 7.1.2024

Evankeliumi Luuk. 3:15–18, 21–22 

Tämän päivän evankeliumiteksti kertoo sekä Jeesuksesta että Johannes Kastajasta. Aloitan keskittymällä Jeesukseen, sitten siirryn Johannekseen. 

Eilen oli loppiainen. Nyt olemme Jeesuksen kasteen ääressä; olemme menneet 30 vuotta eteenpäin Jeesuksen elämässä. Nämä tärkeät hetket Jeesuksen elämässä ovat ihan vierekkäin kirkkokalenterissa, kuten ne ovat lähellä toisiaan Raamatussa, jossa kerrotaan hyvin niukasti Jeesuksen nuoruudesta. Eli Jeesus-lapsi ja Jeesus-aikuinen vierekkäin. Mietin tätä, ja kysyin itseltäni Mitä yhteistä heillä on? Ja mitä yhteistä on loppiaisella ja Jeesuksen kasteella? 

Me emme välttämättä näe paljon yhtäläisyyksiä vastasyntyneen lapsen, ja aikuisen välissä: toinen on täysin riippuvainen muista ja on toisten toiminnan kohde, mutta toinen on itsenäinen; toinen on passiivinen, toinen aktiivinen, toinen ei hallitse kieltä, toinen hallitsee kieltä ja niin pois päin. Mutta itse asiassa yhtäläisyyksiäkin on monia: molemmilla on samat fyysiset ja henkiset tarpeet, sama tarve ihmisseurasta, sama halu rakastaa ja tulla rakastetuksi. 

Jeesus ei ole kuitenkaan ketä vaan, vaan Jumala ruumiillistumana ihmiseksi. Tietäjät käsittivät jollakin tasolla Jeesuksen pyhyyden, kun he olivat antaneet tähden yötaivaassa johdattaa heidät ihmeellisellä tavalla Jeesuksen synnyinpaikkaan, ja vielä enemmän, kun he löysivät Jeesus-lapsen; sitten vuosia myöhemmin Johannes Kastajakin käsitti Jeesuksen pyhyyden, kuten muut paikallaolijat, kun Jeesuksen kasteessa he todistivat Jumalan läsnäolon taivas auettuna. Mutta Jeesuksen inhimillisyys tulee myös esille: pienenä vauvana seimessä, sitten aikuisena miehenä, joka puhuu Johanneksen kanssa, joka astuu veteen ja tietenkin kastuu samalla kun hänet kastetaan. Ja vielä esille tulee Jumalan tapa antaa ihmisten tekemään asioita hänelle tai hänen puolestaan. Tietäjät kumarsivat Jeesus-lasta ja antoivat kalliita lahjoja. Ja Jeesus antoi Johanneksen - tavallisen ihmisen – kastaa hänet. Jumala on aina toiminut ihmisten kautta, on aina antanut ihmisille tehtäviä. Sekä tietäjät että Johannes saivat kutsun tekemään työtä Jumalan puolesta, ja näin he tekivät. 

Melkin kaikki mitä Jeesus teki, kaikki mitä tapahtui hänen elämässään, tapahtui ihmisten keskellä. Hän ei syntynyt erämaassa vaan kaupungissa. Hänet kastettiin Jordanin joella, sen jälkeen, kun ”paljon kansa oli kastettu”. Paitsi hänen 40 päivän paastoaan autiomaassa, hän vietti loput hänen elämästään ihmisten keskellä. Ja hän kuoli ja nousi kuolleista suurkaupungissa, Jerusalemissa.  

Minusta kirkko, jonka Jeesus perusti, on oppinut tämän asian, että kannattaa olla ihmisten keskellä. Kirkot ovat yleensä kaupungeissa, keskellä ihmispaljoutta, ei keskellä erämaata. Kirkko, seurakunta, tulee sinne, missä ihmiset ovat. Seurakunta tuo ihmiset yhteen. Olen saanut mukavia kokemuksia tästä viime päivinä, kun vapaaehtoiset tulivat sankoin joukoin joulupuurotilaisuuteen loppiaisaattona, sitten kun srk:n uudet työntekijät tulivat kirkkoon eilen siunattaviksi.

Työntekijöinä, vapaaehtoisina, seurakuntalaisina, otetaan malli Johannes Kastajalta. Hän sai kutsun tekemään Jumalan työ maan päällä. Ja hän vain lähti ja teki sen. Hän kastoi ihmisiä sekä opetti heitä, kuten kuuluu asiaan, mutta hän otti myös rohkeasti kantaa yhteiskunnallisista asioista. Hän uhmasi jopa neljännesruhtinasta Herodesta. Hän ei pelännyt, tai todennäköisemmin pelkäsi kyllä, mutta teki mitä piti tehdä kuitenkin - teki sitä, mikä oli oikein.

Hänen opetuksessaan Johannes kyllä puhui tulevasta Messiaasta, mutta myös kehotti ihmisiä kääntymään, tunnustamaan syntinsä, ja elämään lähimmäisenrakkauden sääntöjen mukaan. Hän rohkaisi ihmisiä tyytymään siihen työhön, mitä heillä oli, ja tekemään tätä työtä niin hyvin ja rehellisesti kuin he pystyivät. Tästäkin me kaikki voisimme ottaa mallin. Ei ole hyviä ja huonoja töitä, vaan me pystymme tekemään mitä vaan työtä joko hyvin tai huonosti, joko rehellisesti tai epärehellisesti. Kuten me voimme opiskella, tai hoitaa läheisiä hyvin tai huonosti, pitäen mielessään muiden etunsa, tai oman edun. Johannes varoitti kohtalosta, joka odotti heitä, jotka eivät kääntyneet. Hän viittasi Messiaan tehtävään lopunaikoina, kuten Jeesus teki hänen vertauksessaan lampaista ja vuohista. Mutta hänellä, joka noudatti näitä Johanneksen opetuksia, ei olisi syitä huoleen.  

Johannes ei ottanut kunniaa itselleen, vaan nöyrästi muistutti ihmisiä, että ”on tuleva minua väkevämpi” ja että ”Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Hän väistyi Jeesuksen tieltä, kun aika tuli. 

Rukoillaan. Herra, anna meille Johannes Kastajan rohkeutta ja nöyryyttä, jotta mekin voisimme tehdä meille annettuja tehtäviä niin hyvin kuin mahdollista, muiden etu mielessämme; olkoon kaikki, mitä me teemme sinun kunniaksi. Aamen.