Samuli Koivurannan saarna 25.2.2024

”Kiusallinen hiljaisuus” (Luuk. 7: 36-50)

Tässä saarnan aluksi haluaisin kysyä nuorilta kirkkoväärteiltämme, mitä nuorten kielessä tarkoitetaan ilmaisulla ”ak”. [---] → Ak:lla (lyhennys sanasta awkward) voidaan siis tarkoittaa kiusallista, epämiellyttävää, noloa hiljaisuutta. Jossain tilanteessa ajaudutaan siihen, että kukaan ei oikein kehtaa sanoa mitään. Ehkäpä kaikki tietävät, miksi tilanne on nolo, mutta sitten kuitenkin kollektiivisesti vaietaan, jolloin kiusaantuminen vain paisuu. Myöhemmin saatetaan kuiskia selän takana, ehkä aikoinaan ukot jupisivat Esson baarin pöydässä, nykyään asia muotoillaan netin keskustelufoorumeille vihapuheeksi tai jossain tehdään some-julkaisuja kiusaamistarkoituksessa. 

Nuorten käyttämä ilmaus ak kuvaa minusta hyvin evankeliumin aterialla fariseuksen luona ollutta kiusallista, ehkä jopa noloa hiljaisuutta. Tässä ak tilanteessa vaietaan, mutta jokainen aterialla oleva tietää tasan tarkkaan, miksi tilanne on nolo. Hiljaisuus ei ole vain äänettömyyttä, vaan se on häiritsevää hiljaisuutta, jossa aterialle kutsumatta tullut nainen – voisiko sanoa – huutaa äänettömillä eleillään: vuodattaa kyyneleitä, kuivaa kyynelistä kostuneet Jeesuksen jalat, suutelee tämän jalkoja, vieläpä voitelee ne öljyllä. Kaikki tämä siis ilman ensimmäistäkään sanaa ja kuitenkin jokainen tietää, miksi tilanne on nolo. 

Kiusallisessa hiljaisuudessa monilta jää huomaamatta, että tuo nainen omalla tavallaan rukoilee. Ilman Jeesusta emme sitä ehkä vieläkään ymmärtäisi. Palaan kohta tähän naisen ”lausumaan” rukoukseen. Ennen sitä muutama ajatus naisesta itsestään.

Luukkaan evankeliumi ei kerro fariseuksen kotiin tulleesta naisesta juuri mitään. Oikeastaan vain ikään kuin tosiasian luonteisena seikkana sen, minkä kaikki tuntuvat jo tietävän: nainen eli syntistä eli paheellista elämää. Se mikä tiedetään tuon ajan julkisesti vaietusta salaisuudesta, oli, että naisen asema yhteiskunnassa oli äärimmäisen kehno. Jos synnyit tytöksi, jouduit usein menemään pakosti naimisiin, olla miehesi elätettävänä toimien lähinnä vain kodin piirissä. Leskeksi jäätyään moni nainen jäi täysin suojattomaan asemaan, kaikkien suojaverkkojen ulkopuolelle. Henkensä pitimiksi nainen saattoi silloin joutua vastoin tahtoansa myymään itseään – siis elämään yhteisön määrittämää paheellista elämää. Ehkäpä tämä oli syy evankeliuminkin naisen aiheuttamaan noloon hiljaisuuteen. Fariseuksen kodin aterioitsijat näkivät naisen kosketuksissa jotain aivan muuta kuin rukouksen.
Synti oli tämän naisen kohdalla kirjaimellisesti rikkonut yhteyden, ei vain Jumalaan, vaan ennen kaikkea ympäröivään yhteisöön. Nykypäivän suomalaisina saatamme kauhistella tuon ajan naisen heikkoa asemaa. Sama tilanne on kuitenkin edelleen tänä päivänä täyttä todellisuutta monissa maailman maissa. Entäpä löytyisikö myös tasa-arvoisesta Suomesta heitä, jotka on suljettu yhteisön ja yhteiskunnan ulkopuolelle? 

On helppo ajatella, että meillä jokaisella on Suomessa tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä yhteiskunnassa. Ylimielisesti saatan ajatella, että jos joku pelaa korttinsa väärin, on se kunkin oma valinta ja oma moka. Näin saatan ajatella varsinkin, jos edustan sitä enemmistöä, jolla on syntymälahjana tietyt hyvät lähtökohdat: Jos syntymämaani, uskontoni ja ihonvärini on oikea, jos puhun enemmistön kieltä, jos sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni on yleisesti hyväksytty, jos koulutustasoni on riittävä, jos olen työllistynyt, olen oikean ikäinen, terveyteni ja mielenterveyteni on vakaa, silloin minulla on luultavasti hyvät mahdollisuudet tehdä hyviä valintoja. Mitä useammissa kohdissa en asetu yhteisön asettamiin normeihin, joudun luultavammin sitä useammin marginaaliin – moninkertaisesti syrjäytetyksi ja syrjityksi yhteiskunnan keskiöstä. Kenen synnistä silloin oikein lopulta on kysymys? Väärintekijän itsensäkö?

Kun Jeesus katkaisee kiusallisen hiljaisuuden, hän ei ota sattumalta puheeksi juuri velallisuutta – siitäkään huolimatta, ettei se tunnu yhtäkkiä ajateltuna liittyvän millään tavalla naisen paheelliseen elämään. Jeesus tietää, että köyhän velallisen asema yhteiskunnassa on yleismaailmallisesti kurja – myös tänä päivänä. Toisinaan velkaa on pakko ottaa, jos ylipäätään haluaa elää jonkinlaista inhimillistä elämää. Velan antaminen ei kuitenkaan ole hyväntekeväisyyttä. Joskus velka kahlitsee ja voi jopa syrjäyttää ihmisen. Velka alistaa ihmisen.
Jeesus puhuu tässä evankeliumin kohdassa meille rakenteellisesta synnistä. Siis siitä, kuinka me yhteisönä ja yhteiskuntana ylläpidämme kollektiivisesti rakenteita, jotka ajavat osan ihmisryhmistä sivuraiteille. Kun siis puhumme velan poismaksusta ja kun maksamme yhteiskuntamme jättimäistä velkaa pois, ei ole aivan yksiselitteistä, kuka tai ketkä ovat sen aiheuttaneet. Silloin tärkeää olisi myös kysyä, kenen kustannuksella sitä on oikeudenmukaista maksaa pois. Valmiiksi maahan poljettujen kustannuksellako?

Jeesus näkee aterialla velallisen, synnin erottamaksi joutuneen, mutta samalla hän näkee lukuisia muitakin velallisia. Ehkäpä juuri siksi hän tulee lausuneeksi rivien välissä ääneen naisen äänettömän rukouksen. Nainen lausuu rukouksensa kyynelillä, hiuksilla, suudelmilla ja voitelulla, nimittäin tämän: ”Anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Siis tutun Isä meidän -rukouksen sanamuoto, joka paremmin tunnetaan valtaosassa maailmaa.

Tämä rukous kattaa niin velkamme kuin väärät tekomme Jumalaa ja ihmisiäkin kohtaan. Rukouksessa pyydetään Jumalaa korjaamaan synnin rikkoma yhteys. Samalla se kuitenkin ulottaa rukouksen huudon myös yhteiskuntamme rakenteisiin, suhteisiin toinen toistemme kanssa. Tässäkö siis on kiusaantumisemme todellinen syy?

Kiusallisen hiljaisuuden rikkova rukous ei ole siksi vain hiljaisuuden jatkamista, ei vain asiamme jättämistä hiljaisesti Jumalan haltuun – se on myös kutsu toimintaan, jaakobin painiin, kamppailuun Jumalan JA ihmisten kanssa. Se on ennen kaikkea luottamusta Jeesukseen ja siihen, että hän toimii meissä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja maailman rauhan edistämiseksi. Silloin rukous, luottamus ja rakkaus läpäisevät kaikki toisensa.