Samuli Koivurannan saarna 28.1.2024

”Orjien orja” (Luuk. 17: 7-10)

Tänään Jeesus, kuten myös Paavali ja Vanhan testamentin Samuel, opettaa meille oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Näin sanon tietoisena siitä, että moni ei ehkä ensikuulemalta välttämättä saanut aivan samanlaista käsitystä näistä raamatunteksteistä.
Saatat ehkä miettiä, että miksi Israelin kuninkaaksi valittiin vähäpätöinen paimenpoika ohi voimakkaampien, kokeneempien ja arvostetumpien kandidaattien – jopa ohi silloisen laillisen hallitsijan? Entä mihin perustui Jaakobin valinta Esaun ohi, mistä Paavali puhuu? Eikö siinäkin tapahtunut epäoi-keudenmukainen kohtelu? Myös Jeesuksen esittämä kertomus töistä palaavasta palvelijasta tai oikeammin orjasta herättää varmasti kysymyksiä yhdenvertaisuuden toteutumisesta.
Siitä huolimatta ajattelen, että juuri nämä tekstit opettavat – tai jopa vaativat – meitä pyrkimään oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Ne eivät tee sitä välttämättä kovin sovinnaisesti, eivät edes mitenkään epäpoliittisesti. Niitä ei myöskään voi tulkita pelkästään hengellisesti ikään kuin irrallaan tästä todellisuudesta. Voi olla, että juuri siksi ne saattavatkin mennä niin sanotusti ihon alle, tunteisiimme.

Nykypäivän tasavaltalaisena, demokraattisen maan kansalaisena, mielessä tänään ovat epäilemättä meidän ihmisten tekemät valinnat, maamme johtajankin valitseminen. Kun valitsemme työntekijää tai vaikkapa johtajaa, meidän tehtävänämme on punnita erilaisia näkökulmia ja ominaisuuksia, jotta tekisimme oikean valinnan. Kuka edustaa sitä arvomaailmaa, jonka katson oikeaksi? Kenellä on virkaan vaadittavaa kokemusta, taitoa, henkistä kestävyyttä ja kaukokatseisuutta? Kenellä on tarvittavaa auktoriteettia ja karismaa? Kuka kykenee yhdistämään erilaisia näkemyksiä ja toimimaan myös vastakkaisten näkemysten keskellä ilman, että profiloituu vain tietyn kansanosan etujen ajajaksi?

Näiden punnintojen keskellä nykypäivän ihmisestä Jumalan tekemät valinnat saattavat tuntua kummallisilta, ehkäpä jopa mielivaltaisilta ja epäoikeudenmukaisiltakin. Vanhan testamentin Samuelin antamaa esimerkkiä paimenpoika Daavidin voitelemisesta kuninkaaksi pidettiin pitkään esimerkkinä monarkkien valinnasta. Kuninkaat olivat Jumalan valitsemia ja antamia. Ehkäpä juuri siksi juutalais-kristillisen perinteen ulkopuolelta noussut demokratia on juurtunut varsin hitaasti länsimaiseenkin perinteeseen, saati sitten moniin muihin yhteiskuntiin. Näin siitäkin huolimatta, että aika usein itsevaltais-ten kuninkaiden vallankäyttö on ollut kaikkea muuta kuin oikeudenmukaista hallitsemista.

Vaikka demokratiaa ei usein olekaan pidetty läheskään täydellisenä yhteisten asioiden hoitamisen toimintatapana, on se ehkä sittenkin ollut toimivin – tai kuten jotkut sanovat – huonoista vaihtoehdoista paras. Valtaa on demokratiassa jaettu eri toimijoiden kesken. Näin kukaan ei ainakaan periaatteessa pääse päättämään asioista diktaattorin lailla, omavaltaisesti tai jonkinlaisessa pienessä hyvä veli -piirissä. Ammattiyhdistystoiminta, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus sekä lakko-oikeuskin pyrkivät toimimaan heikoimpien ja pieniäänisten puolesta. Oikeuslaitoksen riippumattomuus päätöksentekijöistä pyrkii osaltaan pitämään kiinni oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Lisäksi vapaa lehdistö ja muutenkin mielipiteenvapaus antavat mahdollisuuden kritisoida väärin tehtyjä päätöksiä. Tällaista mahdol-lisuutta ei ole läheskään kaikkialla, kuten hyvin tiedämme.

Palaan nyt siihen, kuinka myös Jeesus puhuu tänään tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Sen tiedämme jo siitä, kuinka lukuisissa evankeliumin kohdissa hän asettuu yksiselitteisesti köyhien, sorrettujen, pienten ja heikkojen puolelle. Eikö hän siis päivän evankeliumissakin vastustaisi myös orjuutta, riistoa ja epäoikeudenmukaisia työoloja?

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa ja vielä paljon myöhemminkin orjuus oli vallitseva käytäntö. Orjia oli paitsi rikkailla ja yhteiskunnan yläportailla olevilla, myös aivan tavallisilla maanomistajilla. Orjien oikeuksia ei juurikaan tunnustettu. Kun siis Jeesus puhuu orjista, hän puhuu aivan tavallisista yhteiskunnallisista käytänteistä. Se, että orjan ei suotu pitävän raskaan työpäivän jälkeen hengähdystaukoa, oli tuolloin maan tapa. Toisin kuin ehkä nykypäivänä Suomessa, tämän toteaminen ei Jeesuksen aikana hätkähdyttänyt vielä ketään. 

Sen sijaan Jeesuksen kuulijat putoavat penkeiltään siinä vaiheessa, kun Jeesus puhuu kuulijoistaan ikään kuin nämä olisivat itse Jumalalle kuuluvia orjia, joiden teot ja pyrkimykset eivät merkitse mitään. Nämä Jumalan orjat ovat ansioidensa, tekojensa ja yhteiskunnallisen asemansa perusteella Jumalan edessä täysin arvottomia. Voisiko Jeesus siis tosissaan tarkoittaa, että niin orjat, muukalaiset, maatilalliset kuin yhteiskunnallinen eliittikin olisivat täysin tasavertaisia Jumalan edessä? Jeesus olisi näin ajateltuna poliittisesti hyvin arveluttava toimija – yhteiskuntajärjestystä horjuttava toimija, ehkäpä myös tänä päivänä täällä Suomessa.

Tällä tavoin Jeesus puhuu Jumalan armosta, armosta, jota ei voi ansaita. Mutta hän ei puhu sellaisesta armosta, joka on vain jokin kaunis hengellinen korulause tai joka vaikuttaa vasta taivaan portilla. Jeesus puhuu Jumalan armosta, joka vaikuttaa jo tässä elämässä ja jonka tähden meidän on jatkuvasti tehtävä työtä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden hyväksi. Ei sen vuoksi, että olisimme työmme tai inhimillisten arvoasteikkojemme perusteella parempia kuin toiset, vaan juuri siksi, koska Jumalan edessä kaikki ovat tasavertaisia.

Meitä ei ole tarkoitettu orjuuttamaan toisiamme, tekemään epäoikeudenmukaisia valintoja. Siksi vääristymiä on korjattava yhä uudelleen ja uudelleen. Voi olla, että toisinaan yhteiskunta on sokea epäkohdilleen. Ei vain diktatuurit, vaan myös demokratiat. Valta voi sokaista niin maailman johtajia, kuin aivan paikallistason päättäjiäkin. Siksi me tarvitsemme Jumalan armon näkökulmaa, josta jokaisen kristityn tulee saarnata.

Johtajat eivät saa olla vain edestä tai ylemmältä tasolta johtajia. Siksikö Rooman piispaakin eli paavia kutsutaan toisinaan erityisellä nimityksellä Servus Servorum Dei eli suomeksi: Jumalan orjien orja? Sopisikohan tämä sama nimitys myös presidenttiin ja muihinkin johtajiin? En tarkoita tällä mitään teokratiaa, uskonnollisin säännöin hallittua yhteiskuntaa, vaan sitä, että niin kuin kenen tahansa tehtävä tässä maailmassa, myös presidentin tehtävä on pohjimmiltaan palvelutehtävä. Myös hän, kuin kuka tahansa meistä, on kokonaan Jumalan armon varassa. Juuri siksi meidän täytyy rukoilla hänen puolestaan, kuka tahansa hän onkaan. Ja juuri siksi meidän täytyy jatkaa työtä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen – yhdessä, riippumatta siitä, mitä ehdokasta tai puoluetta äänestämme.