Sini Mäkelän saarna 11.12.2022

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 11
Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
    Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!” (Matt. 11:11–19)

Hyvät ystävät, 
mieleeni tulee yli kymmenen vuoden takaa tilanne, jossa omat lapseni leikkivät serkkunsa kanssa kastejuhlaa. Esikoiseni halusi olla pappi. Veljensä ja serkkunsa olivat vauvan vanhemmat. Leikki sujui 3-5 vuotiailta hetken, kunnes lasten serkku äkkäsi kesken leikin: -Nyt on kiire ja pitää lähteä töihin! 
Haluttiin samalla leikkiä töihin lähtöä ja kuten arvata saattaa kastejuhlasta kiiruhtaminen sairaalaan töihin ei oikein sopinut leikin papille. Molemmat leikit taukosivat hetkeksi ja näkemyksiä yhteensovitettiin. Neuvottelu toki vaati aikuista mukaan, mutta pienen aikalisän jälkeen syntyi seuraava leikki, kompromissin, jouston tuloksena. Lapset jollain tasolla ymmärsivät, että toista voi silti huomioida hyvällä ja yhdessä voi toimia, vaikka omasta mieltymyksestä joutui joustamaan. Yhteys lasten leikissä kuitenkin säilyi. 
Päivän evankeliumissa Jeesus myös nostaa esiin torilla toisilleen huutavat lapset. Huutelua syntyy silloin, kun yhdessä leikkiminen ei oikein onnistu.

Lapsille joulun odotus on tärkeää aikaa. Lapsi kohtaa elämässä tärkeitä asioita leikkien, kaste tai Jeesuksen mukaan hautajaiset tai jotkut muut juhlat, myös joulu on tällainen. Myös me aikuiset odotamme joulua ja valmistaudumme siihen ja kuin kesken odotuksen kirkkovuodessa astuu esiin Johannes Kastaja. Hän tuo kontrastin sille, mitä joulun odottaminen tässä ajassa saattaa olla. Huomion yrittävät viedä meiltä monesti ne asiat, jotka tulevat vastaan arkielämässä. Ei tarvitse kuin ottaa esiin päivän lehti joko paperisena tai kännykän näytöltä niin vastaan tulee ideoita jouluruuiksi, joululahjoiksi jne. ja näitä kyllä riittää loputtomasti. 

”Tehkää tie Kuninkaalle” kehottaa meitä kirkkokäsikirja tähän pyhään. Koruton, vapauttava lause, joka ohjaa meitä kääntymään ulkoisista asioista sisäänpäin, omaan tutkiskeluun, adventinajan paastoon. Ja vaikka joulu on lähellä ja valon määrä alttaria, Jeesusta kohden adventtikynttilöissäkin lisääntyy, on silti aikaa yhä pysähtyä ja hiljentyä. 

Johannes Kastaja, tämän sunnuntain raamatullinen päähenkilö, saarnasi aikalaisilleen parannusta vahvasti. Hänen olemuksensa pelotti ja ihastutti ihmisiä. Ihmisiä löytyi siis puolesta ja vastaan. Hän saarnasi ihmisille asiasta, jota ei ole helppo ihmismielen hyväksyä, koska oma viisaus ottaa yllättävän usein ihmisestä otteen. Johannes Kastaja puhui suoraan tuomiopäivästä ja siitä kuinka oma elämä olisi syytä laittaa sellaiselle mallille, että siinä kuuluu Jumalan mieli ja näkyy Jumalan viisaus, ei ihmisen. 
Johannes pyrki raivaamaan omalla toiminnallaan tietä Jeesukselle. 

Päivän evankeliumissa näkyi Johannes Kastajan lisäksi myös lasten leikki. Palaan vielä siihen, miksi Jeesus otti tämän esiin. Vertauksella Jeesus viittaa hänen aikansa ihmisiin, jotka eivät osaa toimia yhdessä. Vaatimukset ovat erilaisia, mm. osa koki Johannes Kastajan jyrkäksi ja vaativaksi ja Jeesuksen hyväksi. Toisinaan taas Jeesuksen ajan viettäminen etenkin syntisten parissa, juomingeissa ja syömingeissä oleminen oli paheksuttavaa, liian lepsua toimintaa. Elämänmyöteisyys ja huono-osaisten seurassa oleminen ei ollut oikeanlaista. Arvostelijoita löytyi. 
Välillä, tässä ajassa tulee mieleen sama ilmiö kirkossakin, jäseniä lähtee ja tulee. Kirkossa ja sen sanomassa, ilosanomassa on suunnattoman paljon hyvää, enemmän kuin osaamme sitä edes hyödyntää ja viedä eteenpäin. Silti oma viisaus, oma mielipide, oma tulkinta meinaa vaikeissa asioissa puskea ja erimielisyyksiä syntyy. Toisen näkemystä pidetään vääränä tai ei jakseta ymmärtää tai hakea yhteistä ymmärrystä/tietä. 

Lapsille me opetamme kompromissien tekemistä, joustamista, kuunteluntaitoa, dialogia. Osaisimmeko ottaa sen huomioon myös aikuisina? 
Voisiko keskiössä olla se, mikä meitä yhdistää ennemmin kuin se, mikä meitä erottaa? Entä voisiko Jeesuksen mainitsema Jumalan Viisaus näyttäytyä juuri näin? 
Jumalan luomia ihmeitä on meistä jokainen. Meissä asuu siemenet rakastaa ja olla oikeudenmukaisia. Siksi Jeesus ei ole Viisaudesta huolissaan. Teot, joita teemme voivat sisältää rakkautta ja oikeudenmukaisuutta jos siihen haluamme pyrkiä. Ne voivat sisältää yhteensovittamista, halua löytää yhteys. Jumalan mielen mukainen toiminta näkyy kyllä tässä jos suostumme siihen oman viisautemme sijaan. 

Tämän tutkiskelu on tärkeää omassa sisimmässä tänäänkin, 3.adventtisunnuntaina. Johannes Kastajan viisaus oli kehottaa tekemään tietä Kuninkaalle. 
Tekisimmekö niin?