Uutislistaukseen

Seurakuntien joulukalenteria kuvittaa tänä vuonna toivon kyyhky

kalenterin kuvittaja Hanna-Riikka Heikkilä kuvaaja Marjaana Malkamäki Kirkko ja Kaupunki .jpg

Joulukalenterin kuvitti tänä vuonna lintuteemalla kuvittaja ja kuosisuunnittelija Hanna-Riikka Heikkilä. Kuva: Marjaana Malkamäki / Kirkko ja kaupunki.

Keravan seurakunta liittyi tänä vuonna pääkaupunkiseudun seurakuntiin, jotka lahjoittavat jäsenilleen tai alueellaan asuville ihmisille joulukalenterin.  Kalenteri ilmestyy seitsemättä kertaa, paperikalenterin lisäksi somessa. Se on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta sopii myös perheen pienille. Adventin alla jaettavaa joulukalenteria kuvittaa tänä vuonna kyyhky, joka kantaa nokassaan joulukuusen oksaa. 

Tämän vuoden joulukalenterin ilmeen loihti kuvittaja ja Papu Designistä tunnettu kuosisuunnittelija Hanna-Riikka Heikkilä.  

– Halusin tehdä kalenterin, mitä on ihana pitää kotona esillä eikä se huuda perinteisestä kuvamaailmaa tai kirkollisuutta. Niinpä kanteen päätyi lintu, joka on tuttu muistakin töistäni. Linnussa on lempeyttä, sympaattisuutta ja inhimillisyyttä. Se on sellainen hyvän ja toivon tuoja, kertoo Heikkilä. 

Heikkilälle joulukalenterin kuvittaminen oli merkityksellinen työtehtävä. Hän ei ole aiemmin kuvittanut kirkolle, mutta seurakuntien joulukalenteriin hän oli törmännyt.  

– On ihana ele kirkolta tehdä tällainen kuukauden mittainen lahja, joka sallii ihmiselle joka päivä pienen hetken pysähtyä oman elämän äärelle. 

– Halusin tehdä kalenterin ilmeestä rauhallisen ja pelkistetyn, sillä joulun aika on muuten niin ruuhkaista ja täynnä paineita. Toivottavasti kalenteri auttaisi pysähtymään hetkeksi kaikkein tärkeimpien asioiden äärelle. 

Heikkilän luoma joulukalenterin ilme näkyy tänä jouluna kaikessa Keravan seurakunnan viestinnässä verkossa ja printissä.
 

Rauhan viesti keskelle levotonta maailmantilannetta  

Kalenterin kirjoittajana toimi viime vuodesta tuttu Karoliina Pentikäinen. Hän kirjoitti luukkujen tekstit kevään ja kesään aikana. Kalenteria alettiin tehdä juuri, kun sota Ukrainassa oli puhjennut. 

– Silloin ei tiedetty – eikä vieläkään tiedetä – millaiseen maailmantilanteeseen se osuu. Siksi tekstit piti kirjoittaa niin, että ne sopisivat tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Pentikäinen halusi tuoda kalenteriin pyhyyttä ja voimaa, jota ei arjen keskellä helposti huomaa. Etsittiin yhtä aikaa läsnäoloa ja pysähtymistä, mutta samalla arkisia ajatuksia. 

– Ei uskonnollisuuden tarvitse olla kummoista. Kaikkein pyhimmät hetket ovat niitä ihan tavallisia hetkiä. 

 

Jos et ole saanut joulukalenteria postissa tai haluaisit niitä useamman vaikka eteenpäin annettavaksi, voit hakea joulukalenterin seurakuntakeskukselta (Papintie 6 A) klo 9-15 tai kirkosta (Papintie 2) tai Katupappilasta (Kauppakaari 8) niiden aukioloaikoina perjantaista 18.11. alkaen.

 

  

16.11.2022 11.01