Rauni Kivinen aloittaa Keravan seurakunnan seurakuntapuutarhurina
Keravan seurakunnan kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan 28.2.2019 seurakuntapuutarhuriksi Rauni Kivisen. Avoimena olleeseen virkaan saapui määräaikaan mennessä 15 hakemusta. Kivinen aloittaa tehtävässään viimeistään 1.4.2019 ja virkapaikkana on Sammalojan hautausmaa.
Seurakuntapuutarhurin tehtävänä on huolehtia ja vastata hautausmaan ja seurakunnan muiden puisto- ja piha-alueiden hoidosta sekä johtaa ja valvoa hautausmaalla tehtäviä töitä.
Keravan seurakunta tukee Muovipussiton Kerava -hanketta
Muovipussiton Kerava -hankkeeseen osallistumalla seurakunta haluaa toimia konkreettisesti ympäristön hyväksi ja olla mukana keravalaisessa yhteistyössä, jonka tavoitteena on ekologisempi kotikaupunki.
Kirkkoneuvosto päätti myös, että Savion alueella mahdollistetaan seurakunnan kerhotoiminnan jatkuvuus lukuvuonna 2019–2020 joko omassa tilassa tai väistötilassa.
Keravan seurakunnan kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston pöytäkirjat ovat kokonaisuudessaan luettavissa Domus-portaalissa domus.evl.fi.
1.3.2019 12.07