Espoon uusi piispa Kaisamari Hintikka aloitti seurakuntakiertueensa Keravalta

5.3.2019 14.13

vieraat_M.jpg

Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka aloitti maanantaina 4.3. Keravalta tutustumiskierroksensa hiippakunnan seurakuntiin.  Hän tapasi seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä, vapaaehtoistyöntekijöitä sekä keravalaisia. Keravan kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Kirsi Rontu. Yhteistyön merkitys nousi vierailulla monin tavoin esiin.

Kaisamari Hintikka lahjoitti vierailullaan Keravan seurakunnalle tuliaisiksi kestokasseja. Lahjan ekologinen viesti sopiikin hyvin Muovipussiton Kerava –hankkeessa mukana olevaan Keravan seurakuntaan.

Piispa Hintikka toimitti Keravan kirkossa kaikille avoimen rukoushetken ja vieraili muun muassa Katupappilassa Kauppakaarella. Matka kirkosta Katupappilaan taittui yhdessä seurakuntalaisten kanssa kävellen. Kaisamari Hintikka kertoo liikkuvansa mielellään ihmisten keskuudessa ja käyttävänsä julkisia kulkuvälineitä.

Piispa Hintikka antoi arvoa seurakunnan avoimelle toiminnalle aivan Keravan ydinkeskustassa. Piispa toi esiin, että seurakunnan on tärkeä mennä ihmisten keskelle ja ottaa seurakuntalaiset mukaan toiminnan suunnitteluun. Katupappilassa Kauppakaarella käy arkisin 30-50 henkilöä päivittäin. Tämän vuoden aikana seurakunnan toiminta keskustassa siirtyy tilavampiin toimitiloihin nykyistä Katupappilaa vastapäätä. Samalla toiminta keskustassa monipuolistuu, kun muun muassa virastopalvelut muuttavat uusiin toimitiloihin. Piispa kävi vierailullaan tutustumassa myös tällä hetkellä remontissa oleviin uusiin toimitiloihin.

Omaa taustaansa Kaisamari Hintikka valotti kertomalla, että hän on ollut innokas päiväkerholainen ja myös seurakunnan nuorisotyön kasvatteja. Hän kertoi myös osallistuneensa vanhempana seurakunnan perhekerhoihin.

Kaisamari Hintikka vihittiin tehtäväänsä Espoon hiippakunnan piispaksi 10.2.2019. Aiemmin Hintikka on työskennellyt Genevessä Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Piispan mukana vierailulla Keravalla olivat Sirpa Tirri (kuvassa keskellä) ja Kai Peltonen Espoon hiippakunnan tuomiokapitulista.

« Uutislistaukseen