Uutislistaukseen

Mari ja Markus Aitamäki perheineen. Markus ja Mari Aitamäki perheineen.

Nimikkolähettien kuulumisia - Markus ja Mari Aitamäen terveiset

23.4.2020 13.37

Aitamäkien perhe, Mari, Markus ja heidän lapsensa, ovat olleet Keravan seurakunnan tukema nimikkolähettiperhe vuodesta 2013. Olemme saaneet seurata heidän tekemäänsä lähetystyötä Kansanlähetyksen lähetteinä Siperiassa. Markus on vieraillut Keravalla Suomessa käydessään 
ja olemme saaneet tavata häntä ja kuulla työn edistymisestä Novosibirskissä. Nimikkolähetit ovat työtovereitamme ja työ, jota he tekevät ympäri maailmaa on myös Keravan seurakunnan tekemää työtä. Tuemme sitä rahallisesti, rukoillen ja myös työyhteydessä, niiden kanssa, jotka ovat lähetettyinä maailmalle.

Maailmanlaaja kirkko toteuttaa Kristuksen antamaa lähetyskäskyä ja näin me keravalaisina saamme olla mukana toteuttamassa tätä lähettien matkassa.

Aitamäet ovat palanneet Suomeen. Heidän paluujuhlaa olisimme normaalitilanteessa viettäneet palmusunnuntaina, mutta nyt tässä tilanteessa Markus kertoo tiestään lähetystyöhön ja tunnelmistaan lähettiajastaan meille tässä kirjeessä.

Miten päädyitte lähtemään lähetystyöhön?

Kävin vuonna -96 ensimmäisen Venäjällä. Kyseessä oli seurakunnan nuorten matka Venäjän Karjalaan, Aunuksen kaupunkiin. Lähdin reissuun hyvin vastahakoisesti, koska perisuomalaiseen tapaan minulla oli suuret ennakkoluulot Venäjää kohtaan. Tuolloin Venäjällä ihmiset elivät suuressa hädässä. Saavuttuamme perille, olin hämmästynyt, että vain muutama sadan kilometrin päästä kotoani, ihmiset elivät sellaisessa köyhyydessä. Toisaalta taas ihastuin siihen kykyyn kuitenkin elää ja iloita arjen pienistä asioista. Ja näin myös sen, että seurakunnat Venäjällä tarvitsevat apua. Jo tuolloin sydämeeni syttyi ajatus, että mikäli mahdollista, olisin valmis lähtemään lähetystyöhön Venäjälle. Vaimollani Marilla oli myös lähetyskutsu, mutta hänellä ei ollut selkeää kohdemaata mielessään. Niinpä hän päätyi kanssani sitten Siperiaan vuonna 2013. Saimme elää yhteistä unelmaa Siperiassa, olla ja tehdä lähetystyötä. Edelleen ovet ovat auki lähtemiselle, mutta nyt on aika olla Suomessa.

Mitkä kohokohdat seitsemän vuoden ajalta ovat jääneet erityisesti mieleen?

Mieleenpainuvia hetkiä oli paljon, usein ne olivat sellaisia pieniä arkisen työn ihmeitä. Muistan ensimmäisen konfirmaatiojumalanpalveluksen, jossa sain olla mukana. Se pidettiin pienessä kylässä keskellä Siperiaa. Konfirmoitavia oli seitsemän ja heidän keski-ikänsä oli reilusti yli 70 vuotta. Oli hämmästyttävää, että he saivat ensimmäistä kertaa elämässään ehtoollista. Juhla oli kaukana loistosta. Kylän klubitalolle oli asetettu pöytä, jonka päällä oli valkea liina ja risti. Se sai toimia alttarina. Juhlan jälkeen ei ollut suuria rippijuhlia, mutta silti tuo tilanne oli hyvin koskettava. Myös monet lastenleirit, jossa sain olla mukana kesäisin ovat jääneet erityisesti mieleen. Leirit pidettiin myös pienissä siperialaiskylissä, jossa lähes kaikki kylän lapset osallistuivat seurakunnan leirille. Oli hieno nähdä, kuinka tärkeitä lapsille ja koko kyläyhteisölle nämä leirit olivat. Monille lapsille leirit olivat kesän kohokohta. Vaikka leirien olosuhteet olivat usein aika karut, niin iloa ja naurua oli sitäkin enemmän.

Minkälaisia haasteita oli?

Haasteita oli monenlaisia. Ulkomaalaisena eläminen Venäjällä, varsinkin alussa, oli hyvin haastavaa. Työssä haastavaa oli rakentaa pientä seurakuntaa Novosibirskin miljoonakaupungissa, jossa kaikilla oli koko ajan kiire. Työpäivät olivat kaikilla hyvin pitkiä ja liikkuminen kaupungin sisällä hidasta. Siksi oli vaikeaa saada ihmisiä sitoutumaan toimimaan seurakunnassa. Kuitenkin ihmeellisesti Jumala siunasi työtä ja hiljalleen myös vastuunkantajia löytyi.

Mitä nyt?

Nyt olemme Suomessa. Viimeisen reissun Siperiaan tein helmikuussa. Keväällä oli tarkoitus vielä tehdä pari matkaa Siperiaan, mutta ne peruuntuivat koronankriisin vuoksi. Tällä hetkellä käymme Inkerin kirkon kanssa ja lähettävien seurakuntien kanssa neuvotteluja siitä, että voisinko jatkaa Inkerin kirkon palveluksessa. Tavoite on, että voisin jo alkuvuodesta 2021 jatkaa Venäjällä. Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev on esittänyt toiveen, että voisin toimia esim. jonkun lähialueen rovastikunnan rovastina. Inkerin kirkossa on valtava pula työntekijöistä, itselläni on vahva kokemus Siperiasta ja osaan myös kieltä. Toivon, että voisin vielä auttaa Inkerin kirkkoa ja Venäjän seurakuntia heidän työssään.

Terveiset Keravan seurakuntalaisille:

Olemme olleet etuoikeutettuja, kun olemme saaneet työmme kautta tutustua moniin työmme tukijoihin. Keravalla on mahtava lähetystyön porukka ja ilolla olemme aina tulleet Keravalle. Kiitos kaikesta tuesta, jota olemme näiden vuosien aikana saaneet. Kiitos monenlaisista muistamisista vuosien aikana, kiitos kirjeistä, korteista ja paketeista. Ennen kaikkea kiitos rukouksista, että olette uskollisesti muistaneet perhettämme Jumalan edessä. Rukoukset ovat kantaneet. Monesti oli sellaisia tilanteita, joissa ymmärsi, että nyt joku Suomessa on rukoillut puolestamme. Vaikeissa tilanteissa sai kokea johdatusta. Välillä tunsi konkreettisesti, että nyt joku muu kantaa meitä Jumalan eteen. Se on ollut ihmeellistä. Kiitos Keravan seurakunnalle ja seurakunnan lähetystyön tukijoille ja Taivaan Isän siunausta jokaiselle Keravalaiselle

Kiitos Markus ja Mari Aitamäki työtoveruudesta, Jumalan siunausta tiellenne. Kiitos myös lähettävälle järjestölle Kansanlähetykselle, joka mahdollistaa työn toteutuksen. Rukoilkaamme Aitamäkien työn jatkumisen puolesta, Inkerin kirkon puolesta ja Aitamäkien perheen puolesta.

Aitamäkiä voi seurata Facebookissa Aitamäet Siperiassa ja heidän uutiskirjeensä voi tilata Kansanlähetyksen nettisivuilta.

Petra Teittinen, kansainvälisen työn sihteeri